Toiminnan taustoja

Mediaunioni MDU ry - alkujaan Suomen Faktoriliitto ry - on perustettu Helsingissä 5. - 6. kesäkuuta 1909.

Sopimukset
Ensimmäinen työehtosopimus Faktoriliiton ja GTT:n välillä tuli voimaan syyskuun alusta 1971. Sitä ennen oli kyllä tehty monia sopimuksia koskien mm. palkkoja, lomien määräytymistä jne. Joulukuun 30. päivänä 1971 Faktoriliitto liittyi STTK:n jäseneksi.

Herrain klubista ammattijärjestöksi
Ajan saatossa liitto on muuttunut frakkipukuisten herrojen kerhosta monipuoliseksi media-alan toimihenkilöiden ammattiliitoksi. Liittokokouksessa vuonna 1968 Vieno Sihto oli liiton historiassa ensimmäinen naisedustaja. Liitolla on tällä hetkellä noin 2.700 jäsentä. Jäsenistössä on yhä enemmän aktiivisia nuoria. Myös naisten määrä liiton jäseninä on koko ajan lisääntynyt.

Tunnukset
Faktoriliitto sai oman lipun ja rintamerkin vuonna 1953. Niiden suunnittelemiseksi julistettiin kilpailu vuonna 1950. Rintamerkki kehitettiin faktori Atte Syvänteen tekemän ehdotuksen pohjalta ja lippu kilpailussa 2. palkinnon saaneen Harald Hellströmin ehdotuksen pohjalta. Faktoriliiton nimenmutoksen yhteydessä liiton ja Faktori-lehden logot uudistettiin.

Kiinteistöt ja huoneistot
Ensimmäisen oman huoneistonsa liitto hankki vuonna 1954 Helsingistä, Pohjois-Esplanadinkatu 25 A II kerros. Huoneisto oli vuokrattu kampaamon käyttöön. Vuonna 1957 liitto yhdessä Helsingin Faktoriklubin kanssa hankki toisen huoneiston Kasarminkatu 34:stä ja sai näin katon päänsä päälle.

Jäsenistön lomailukäytössä on palvellut vuodesta 1997 suuren suosion saavuttanut lomaosake Rinnelinna, Levillä ja vuodesta 2006 alkaen lomatalot Sastamalan Ellivuoresta sekä Tahkovuorelta Nilsiästä. Jäsenistön loma- ja virkistysalue Niska-aho hankittiin Kuhmosta vuonna 1972, joka myytiin vähäisen käytön vuoksi Liittovaltuuston päätöksestä syksyllä vuonna 2006.

Nimenmuutos ja historiikki
Liiton nimeä haluttiin muuttaa jo vuonna 1971, mutta silloin se ei toteutunut. Nimenmuutos toteutettiin lopulta vuoden 1999 alussa; entinen liitto Suomen Faktoriliitto ry oli jatkossa Mediaunioni MDU ry. Samalla liitto sai uuden tunnuksen ja uudella tunnuksella varustetun rintamerkin toimitti Tarinakoru vuonna 2006.

Vuonna 1984 painettiin liiton 75-vuotishistoriikki. Sen on koonnut silloinen puheenjohtaja Per-Olav Hacklin. Historiikkia voi tiedustella liiton toimistosta.

Vuonna 2009 julkaistiin liiton 100-vuotishistoria, kirjan on toimittanut Jorma Honkala yhteistyössä Historiatoimikunnan kanssa. Kirjaa "MDU 100 vuotta - edunvalvontaa muutosten virrassa" voi tiedustella liiton toimistosta.