Suora ja TU hyväksyivät aiesopimuksen uudesta liitosta

22.2.2010

Ammattiliitto Suoran edustajisto päätti perjantaina 19.2. ja Toimihenkilöunionin valtuusto tänään lauantaina 20.2. allekirjoittaa aiesopimuksen uuden liiton perustamiseksi. Neuvotteluja uudesta liitosta on käyty STTK:laisten yksityisten alojen liittojen kesken erilaisilla kombinaatioilla vuodesta 2006 lähtien. Tuoreimmissa neuvotteluissa oli mukana myös Mediaunioni MDU, mutta Mediaunioni päätti torstaina 18.2., ettei se lähde mukaan aiesopimukseen.

Lopullinen perustamisasiakirja allekirjoitetaan Ammattiliitto Suoran ja Toimihenkilöunionin päättävien elinten kokousten jälkeen ennen ensimmäistä uuden liiton edustajiston kokousta joulukuussa 2010. Uusi liitto aloittaa toimintansa vuoden 2011 alussa.

Aiesopimuksen allekirjoittamisen jälkeen yhdistyvien liittojen hallitukset muodostavat projektihallituksen, joka päättää maaliskuussa uuden liiton käytännön toteuttamiseen liittyvistä asioista. Uudella liitolla ei ole vielä nimeä.

Uuden liiton jäsenmäärä on 155 000.

- Työnantajat ovat järjestelmällisesti tiivistäneet rivejään. Siksi myös ay-liikkeessä tarvitaan yhtenäisyyttä ja rakennemuutoksia. Yksityisen palvelusektorin vaikutusvalta turvataan parhaiten perustamalla uusi toimihenkilöliitto. Näin pystytään hoitamaan jäsenten asiat ja tehokas edunvalvonta globaalissa taloudessa, toteaa Ammattiliitto Suoran puheenjohtaja Tarja Lankila.

- Tämä on luonnollinen jatke sille prosessille, jonka Teknisten Liitto yhdessä kolmen muun toimihenkilöliiton kanssa aloitti perustamalla vuonna 2001 Toimihenkilöunionin. Siihen vielä liittyi vuonna 2004 Tietoliikenneliitto. Toimihenkilöliittojen yhdistyminen on järkevää voimien kasaamista yhteen maailmassa, missä työnantajapuoli pyrkii murentamaan nykyisen työmarkkinajärjestelmän. Isommalla liitolla saamme olemassa oleville ja tuleville jäsenille edunvalvonnassa parempia tuloksia, arvioi Toimihenkilöunionin puheenjohtaja Antti Rinne.

Ammattiliitto Suora on pankki-, rahoitus- ja vakuutustehtävissä sekä sosiaalivakuutuksen (Kela), rahapelien (Veikkaus, Raha-automaattiyhdistys) ja alkoholikaupan parissa työskentelevien etujärjestö. Jäsenet työskentelevät koti- ja ulkomaisissa pankeissa ja finanssikonserneissa, rahoitusyhtiöissä, luottotieto- ja perintäalalla, pankkiiriliikkeissä, pörssissä, tili- ja taloushallintoa hoitavissa yrityksissä sekä Yleisradiossa toimihenkilötehtävissä. Jäsenmäärä on 31 000 ja liitto solmii 11 työehtosopimusta.

Toimihenkilöunionin 120 000 jäsentä työskentelevät yksityisen työnantajan palveluksessa asiantuntija-, esimies- tai toimihenkilötehtävissä teollisuudessa ja palveluissa. TU solmii 46 työehtosopimusta teollisuudessa, rakentamisessa ja yksityisissä palveluissa. Liitolla on yhdeksän aluekeskusta.

Lisätietoja puheenjohtaja Tarja Lankila 050 555 6602
puheenjohtaja Antti Rinne 040 500 7626